
Kotitalouden energian optimoinnista puhuttaessa huomio kohdistuu helposti teknologiaan, algoritmeihin ja laitteisiin. Silti järjestelmän tavoitteet tulevat lopulta ihmiseltä.
Järjestelmä ei itsessään tiedä, kuinka tärkeää on saada auto aamuksi täyteen, kuinka paljon sisälämpötila saa vaihdella, milloin käyttöveden riittävyys menee hinnan edelle tai milloin normaalista optimoinnista halutaan poiketa.
Siksi käyttäjää ei kannata ajatella energianhallinnan häiriötekijänä. Hän on tavoitteiden, hyväksyttävien rajojen ja poikkeustilanteiden lähde.
Arkkitehtuurin tehtävä on estää se, ettei käyttäjästä samalla tule järjestelmän jatkuvaa säätöalgoritmia.
Päivittäinen käsin optimointi ei skaalaudu
Sähkön hintojen seuraaminen ja laitteiden käsin ajoittaminen voi olla hyödyllinen tapa oppia oman talon käyttäytymistä. Se toimii myös silloin, kun ohjattavia kuormia on vähän.
Kun mukaan tulevat sähköauto, lämpöpumppu, käyttövesi, aurinkosähkö, mahdollinen akku ja tehorajoitukset, päätöksiä alkaa olla liikaa tehtäväksi jatkuvasti käsin.
Viiden minuutin päivittäinen tarkistus kuulostaa pieneltä, mutta se vastaisi vuodessa noin 30 tuntia jatkuvaa järjestelmän ylläpitoa. Tarkka ajankäyttö vaihtelee tietenkin käyttäjästä toiseen, joten tärkeämpi havainto ei ole minuuttimäärä vaan jatkuvan huomion tarve.
Hyvän energianhallinnan pitäisi vähentää tätä tarvetta olennaisesti.
Tavoite ei ole poistaa käyttäjää vaan poistaa turhat päätökset
Alkuperäisessä tekstissä optimoinnin tavoitteeksi määriteltiin päätösten tarpeen poistaminen. Ajatus on oikeansuuntainen, mutta liian ehdoton.
Järjestelmän kannattaa tehdä automaattisesti sellaiset päätökset, jotka:
- toistuvat usein
- perustuvat järjestelmän jo tuntemaan dataan
- voidaan tehdä ennalta määriteltyjen tavoitteiden ja rajojen sisällä
- eivät tarvitse käyttäjän uutta tilannetietoa
Käyttäjän tehtäväksi jäävät päätökset, joissa järjestelmällä ei ole kaikkea olennaista tietoa tai joissa käyttäjä haluaa tietoisesti muuttaa tavoitetta.
Hyvä automaatio ei poista käyttäjän päätösvaltaa. Se poistaa tarpeen tehdä sama päätös uudelleen joka päivä.
Käyttäjä määrittää tavoitteet, järjestelmä toteuttaa ne
Toimiva työnjako voidaan kuvata yksinkertaisesti.
| Käyttäjä määrittää | Järjestelmä ratkaisee |
|---|---|
| Auton haluttu varaustaso ja lähtöaika | Millä varteilla lataus kannattaa tehdä |
| Sallittu sisälämpötila-alue | Milloin lämmitystä voidaan aikaistaa tai siirtää |
| Käyttöveden mukavuusraja | Milloin veden lämmitys on taloudellisesti järkevintä |
| Tehorajat ja turvalliset käyttöehdot | Miten kuormat sovitetaan niiden sisään |
| Tilapäinen poikkeustarve | Miten muu järjestelmä sopeutetaan siihen |
Tämä erottaa tavoitteen ja toteutuksen toisistaan. Käyttäjän ei tarvitse tuntea laitteen Modbus-rekisteriä, kompressorin ohjauslogiikkaa tai huomisen halvimpien varttien sijaintia voidakseen ilmaista mitä hän haluaa.
Käyttöliittymän tehtävä ei ole näyttää kaikkea
Lisää dataa ei automaattisesti tarkoita parempaa järjestelmää. Jos käyttöliittymä näyttää kymmeniä mittauksia mutta käyttäjä ei tiedä, vaatiiko mikään niistä toimintaa, näkyvyys voi vain siirtää järjestelmän tulkintatyön takaisin ihmiselle.
Toisaalta liian vähäinen näkyvyys on yhtä huono ratkaisu. Käyttäjän pitää voida nähdä ainakin:
- onko järjestelmä normaalissa vai poikkeavassa käyttötilassa
- ovatko tärkeät tavoitteet toteutumassa
- onko jokin mittaus tai integraatio epäluotettava
- miksi merkittävä ohjaus on käynnissä tai estetty
- tarvitaanko käyttäjältä oikeasti jokin päätös
Hyvä käyttöliittymä siis tiivistää järjestelmän tilan päätöksenteon kannalta olennaiseen muotoon. Yksityiskohtainen data voi silti olla saatavilla diagnostiikkaa varten.
Luottamus syntyy siitä, että järjestelmä osaa perustella toimintansa
Automaattinen järjestelmä ei tunnu hallittavalta, jos sen päätökset näyttävät satunnaisilta. Käyttäjän ei tarvitse nähdä koko optimointialgoritmia, mutta merkittävistä päätöksistä pitäisi voida muodostaa ymmärrettävä selitys.
Esimerkiksi:
Sähköauton lataus odottaa:
- tavoite 80 % klo 06:00
- tavoite ehditään saavuttaa myöhemmin
- nykyinen vartti on kallis
- tehoraja ei edellytä latauksen aikaistamista
Tällainen selitys on käyttäjälle paljon hyödyllisempi kuin pelkkä tila OFF.
Sama periaate auttaa myös järjestelmän kehittämisessä: jos päätös vaikuttaa väärältä, voidaan tarkistaa lähtötiedot, tavoite ja rajoitteet.
Manuaaliohjaus on tarkoituksellinen poikkeustila
Automaatiota käsittelevässä osassa käyttötilat määriteltiin järjestelmän eksplisiittisiksi tiloiksi. Käyttäjän tekemä ohitus kuuluu tähän samaan malliin.
Hyvä manuaaliohjaus ei tarkoita pysyvää kytkintä, joka ohittaa järjestelmän kunnes joku muistaa palauttaa sen. Parempi malli on selkeä, rajattu pyyntö, esimerkiksi:
- lataa auto nyt neljä tuntia
- estä lataus kahdeksi tunniksi
- nosta käyttöveden tavoitetta tämän kerran
- käytä tavallista korkeampaa lämmityksen mukavuustavoitetta iltaan asti
Ohituksen pitää näkyä järjestelmässä, turvallisuus- ja tehorajojen pitää pysyä voimassa ja järjestelmän pitää palata sovitusti normaaliin tilaan.
Kaikki käyttäjän pyynnöt eivät ole samanarvoisia
Käyttäjän manuaalinen pyyntö ei automaattisesti saa ohittaa kaikkea muuta. Esimerkiksi “lataa nyt” ei voi tarkoittaa, että pääsulakkeen raja saa ylittyä.
Siksi käyttäjän tavoitteet ja ohitukset pitää sijoittaa samaan prioriteettimalliin muun järjestelmän kanssa.
- Fyysiset ja turvallisuuteen liittyvät rajat
- Pakottavat käyttöehdot ja määräajat
- Käyttäjän tietoinen tilapäinen ohitus
- Normaali optimointi
Tarkka järjestys riippuu järjestelmästä, mutta ristiriidan pitää ratketa ennustettavasti eikä automaatioiden suoritusjärjestyksen perusteella.
Käyttäjän kuormitus on todellinen suunnittelumuuttuja
Jatkuva hintojen seuraaminen, laitteiden säätäminen ja sen tarkistaminen, toimiko automaatio oikein, vie aikaa ja huomiota. Tätä ei yleensä näy energialaskussa, mutta se vaikuttaa suoraan siihen, jaksaako järjestelmää käyttää pitkällä aikavälillä.
Siksi energian optimoinnin hyötyä ei kannata arvioida vain euroina. Jos pieni lisäsäästö vaatii jatkuvaa käyttäjän valvontaa, järjestelmä ei välttämättä ole kokonaisuutena parempi.
Samasta syystä optimoinnin ei tarvitse reagoida jokaiseen pieneen hintaeroon. Vakaus, ennustettavuus ja vähäinen käyttäjän huomion tarve ovat myös järjestelmän laatutekijöitä.
Poikkeustilanteessa käyttäjälle pitää kertoa oikea asia
Normaalitilanteessa hyvä energianhallinta voi toimia lähes huomaamattomasti. Poikkeustilanteessa käyttöliittymän merkitys kasvaa.
Esimerkiksi “Nissan SOC unavailable” on teknisesti tarkka ilmoitus, mutta käyttäjän päätöksen kannalta hyödyllisempi viesti voi olla:
Auton varaustietoa ei saada.
Aamun 80 % tavoite varmistetaan konservatiivisella lataussuunnitelmalla.
Ensimmäinen kertoo vian. Toinen kertoo sekä vian että sen, miten järjestelmä reagoi siihen.
Jos järjestelmä tarvitsee käyttäjän päätöksen, sen pitäisi myös kertoa tämä suoraan sen sijaan, että käyttäjän odotetaan päättelevän tarve mittausarvoista.
HEOMF:n kypsyys ei tarkoita käyttäjän katoamista
Korkeammalla HEOMF-kypsyystasolla järjestelmä pystyy tekemään enemmän päätöksiä itsenäisesti ja käsittelemään useampia tavoitteita sekä rajoitteita yhdessä.
Tästä ei kuitenkaan seuraa, että paras järjestelmä olisi se, jossa käyttäjä tekee mahdollisimman vähän kaikissa tilanteissa.
Kypsä järjestelmä tunnistaa, mitkä päätökset voidaan automatisoida luotettavasti ja missä tilanteessa käyttäjän uusi tieto tai tietoinen valinta on tarpeen.
Käyttäjän työ vähenee rutiineissa, mutta hänen asemansa tavoitteiden määrittäjänä säilyy.
Hyvä järjestelmä on hiljainen silloin kun kaikki on kunnossa
Normaalitilanteessa toimiva energianhallinta ei vaadi jatkuvaa tarkistamista. Käyttäjän pitäisi voida luottaa siihen, että:
- asetetut tavoitteet ovat voimassa
- järjestelmä noudattaa teho- ja turvallisuusrajoja
- tilapäiset ohitukset päättyvät sovitusti
- merkittävät häiriöt tuodaan näkyviin
- järjestelmä kertoo, jos käyttäjän päätöstä todella tarvitaan
Tämä ei tarkoita näkymätöntä “mustaa laatikkoa”. Käyttäjän pitää päästä halutessaan tarkempaan tietoon. Ero on siinä, ettei hänen tarvitse seurata sitä jatkuvasti.
Käyttäjä on osa ohjausloopia, mutta ei sen nopein kerros
Järjestelmän nopeimmat päätökset kuuluvat automaatiolle ja kenttäkerrokselle. Käyttäjä toimii hitaammalla mutta tärkeämmällä tasolla: hän muuttaa tavoitteita, antaa poikkeustietoa ja hyväksyy sen, millä ehdoilla järjestelmä saa toimia.
Tämä on hyödyllinen tapa hahmottaa ihmisen roolia:
käyttäjä:
tavoitteet + rajat + poikkeustieto
järjestelmä:
mittaus + suunnittelu + päätös + toteutus + verifiointi
Kun työnjako toimii, käyttäjän ei tarvitse kilpailla automaation kanssa siitä, kumpi hallitsee taloa. Molemmilla on oma tehtävänsä.
Seuraavaksi: kokonaisarkkitehtuuri
Kun fyysinen järjestelmä, mittaus, kenttäkerros, automaatio, optimointi, rajapinnat, pilviriippuvuudet ja käyttäjän rooli on erotettu toisistaan, ne voidaan yhdistää yhdeksi kokonaismalliksi.
Osa 12: Kokonaisarkkitehtuuri – miten kaikki yhdistyy kokoaa sarjan tähän asti käsitellyt vastuut samaan rakenteeseen.
Optimoinnin arkkitehtuuri -sarjan pääsivulta löydät kaikki sarjan osat.