HEOMF – Optimoinnin arkkitehtuuri – Osa 13: Case – oma talo (lähtötilanne ennen EnergyHubia)

Oman talon energianhallinnan lähtötilannetta ennen EnergyHubia kuvaava case-grafiikka

Tämä artikkeli kuvaa oman taloni energianhallintaa siinä vaiheessa, kun järjestelmä perustui vielä pääosin Home Assistantiin, yksittäisiin automaatioihin ja laitteiden omiin ohjauksiin. Lenovo-pohjaista EnergyHubia ei ollut vielä rakennettu.

Myöhempi HEOMF Case: Oma talo – kohti oikeaa EnergyHubia -sarja alkaa käytännössä tästä tilanteesta ja seuraa uuden järjestelmän rakentamista vaihe vaiheelta.

Tämän osan tarkoitus on siksi toimia vertailupisteenä: mitä talossa oli jo tehty, mikä toimi, missä järjestelmän rajat tulivat vastaan ja miksi seuraava kehitysaskel alkoi tuntua välttämättömältä.

Lähtötilanne ennen EnergyHubia

Talon sähkönkulutus oli ennen aurinkosähkön vaikutusta noin 15 000 kWh vuodessa. Lämmitys perustui maalämpöön, sähköauto oli jo osa kokonaisuutta ja katolla tai pihapiirissä tuotettiin sähköä 13,2 kWp aurinkosähköjärjestelmällä.

  • vuosikulutus noin 15 000 kWh
  • maalämpö pääasiallisena lämmityksenä
  • sähköauto
  • 13,2 kWp aurinkosähköjärjestelmä

Yksittäiset osat olivat jo melko pitkällä, mutta ne eivät vielä muodostaneet yhtä yhteistä energianhallintajärjestelmää.

Käytännössä ongelmia olivat esimerkiksi kuormien ajoittuminen päällekkäin, suuri aurinkosähkön vientiosuus kesällä, lämmityksen vähäinen reagointi sähkön hintaan sekä se, että käyttäjän piti edelleen tehdä osa päätöksistä käsin.

Tässä vaiheessa kokonaisuus sijoittui omassa HEOMF-kypsyysmallissani suunnilleen tasojen 1–2 ja myöhemmin 2–3 välimaastoon riippuen siitä, mitä osa-aluetta tarkasteltiin.

Järjestelmä oli jo kerroksellinen – mutta ei vielä tietoisesti

Jälkikäteen katsottuna järjestelmässä olivat jo olemassa samat kerrokset, joita tässä artikkelisarjassa on myöhemmin käsitelty. Ne eivät vain vielä muodostaneet yhtä selkeästi rajattua kokonaisuutta.

Layer 0 – fyysinen energiajärjestelmä

  • 13,2 kWp aurinkosähköjärjestelmä
  • maalämpöpumppu
  • sähköauto
  • lattialämmitys ja rakennuksen lämpömassa
  • muut kodin sähkökuormat

Layer 1 – kenttä- ja laitekerros

Fyysisiä ohjauksia toteutettiin releillä, kontaktoreilla ja laitteiden omilla ohjausmahdollisuuksilla. Shelly-laitteita käytettiin kuormien kytkemiseen, ja päämittauksen tieto saatiin P1-liitännän kautta.

Tässä vaiheessa kenttäkerros ei vielä ollut erikseen suunniteltu omaksi vastuualueekseen. Ohjauslogiikka ja fyysinen toteutus olivat osittain suoraan sidoksissa toisiinsa.

Layer 2 – Home Assistant ja automaatiot

Home Assistant oli järjestelmän selvä keskus. Se yhdisti laitteita, keräsi tietoa, tarjosi käyttöliittymän ja toteutti automaatioita.

Tämä oli toimiva ratkaisu niin kauan kuin automaatioiden määrä ja niiden väliset riippuvuudet pysyivät kohtuullisina.

Layer 3 – ensimmäiset optimointisäännöt

Optimointi oli vielä pääosin sääntöpohjaista. Päätöksiä tehtiin esimerkiksi sähkön hinnan, aurinkotuotannon ja yksittäisten ehtojen perusteella.

Jälkikäteen katsottuna juuri tässä alkoi tulla vastaan raja, jossa yksittäiset automaatiot eivät enää riittäneet koko talon optimointiin.

Mittaus oli jo järjestelmän vahva osa

Yksi tämän vaiheen parhaista ratkaisuista oli se, että koko talon sähkönkäyttöä pystyttiin mittaamaan riittävän nopeasti.

Kokonaisteho

HomeWizard P1:n kautta saatiin käyttöön koko talon hetkellinen verkkoteho. Tämä mahdollisti kulutuspiikkien havaitsemisen ja loi pohjan myöhemmälle kuormanhallinnalle.

Aurinkotuotanto

Sungrow-invertteriltä saatiin tuotantotietoa, jota pystyttiin käyttämään aurinkosähkön omakäytön ohjauksessa.

Lämpötilat

Sisälämpötilaa ja käyttöveden lämpötilaa seurattiin, mikä avasi mahdollisuuden siirtyä vähitellen pois pelkästä aika- ja hintaperusteisesta lämmitysohjauksesta kohti rakennuksen todellisen tilan huomioimista.

Kuormakohtainen mittaus

Kaikkia kuormia ei mitattu erikseen. Sähköauton latauksen ja lämmityksen kaltaiset suuret kuormat olivat kuitenkin jo tavalla tai toisella näkyvissä ja ohjattavissa.

Myöhemmin olen pitänyt tätä parempana lähtökohtana kuin ajatusta, että jokainen pieni kuorma pitäisi mitata erikseen. Tärkeintä on mitata ne asiat, joilla on vaikutusta päätöksiin.

Sähköauton lataus oli ensimmäisiä oikeita optimointikohteita

Sähköauton latauksessa perusidea oli yksinkertainen: ladataan silloin, kun sähkö on halpaa tai kun aurinkosähköä on runsaasti käytettävissä.

Käytännössä tähän tarvittiin nopeasti myös hystereesiä ja vähimmäiskestoja. Muuten pilvien aiheuttama tuotannon vaihtelu tai hinnan ympärillä tapahtuva rajatilanne saattoi käynnistää ja pysäyttää latausta liian herkästi.

Tämä oli ensimmäisiä konkreettisia havaintoja siitä, että hyvä automaatio ei synny vain käynnistysehdosta. Myös poistumisehto, viive ja käyttäytyminen rajatilanteessa ovat osa suunnittelua.

Aurinkosähkö paljasti omakäytön todellisen ongelman

Kesällä suuri osa aurinkosähköstä meni verkkoon myyntiin. Alkuperäisessä seurannassa osuus oli tyypillisesti noin 70–80 prosenttia tuotannosta.

Tämä ei tarkoittanut, että järjestelmä olisi ollut huono. Aurinkosähköjärjestelmä oli yksinkertaisesti suuri suhteessa päiväaikaiseen peruskuormaan.

Ohjauksilla pystyttiin kuitenkin kasvattamaan omakäyttöä erityisesti sähköauton latauksessa. Käytännössä tämä johti ajatukseen, että tuotannon lisäksi pitää tarkastella koko talon vientiä ja sitä, kuinka pitkään ylijäämä todella jatkuu.

Lämmitys oli selvästi vaikeampi optimointikohde

Lämpöpumpun kohdalla käytössä oli vielä laitteen omaa hintaohjausta ja yksinkertaisempia ratkaisuja. Tavoitteena oli siirtyä vähitellen dynaamisempaan ohjaukseen.

Jo tässä vaiheessa oli selvää, ettei lämmitys käyttäydy kuten sähköauton lataus. Rakennuksen lämpömassa, sisälämpötila, lämpöpumpun oma säätö ja hyötysuhde tekevät ongelmasta hitaamman ja monimuuttujaisemman.

Tästä tuli yksi keskeisistä perusteista sille, miksi myöhempää EnergyHubia ei haluttu rakentaa pelkäksi kokoelmaksi hintarajoja.

Mitä järjestelmä jo tässä vaiheessa saavutti?

Vaikka kokonaisuus ei vielä ollut varsinainen EnergyHub, sillä saatiin jo selviä hyötyjä.

  • kulutusta pystyttiin siirtämään halvemmille ajankohdille
  • aurinkosähkön omakäyttö kasvoi erityisesti sähköauton latauksessa
  • samanaikaisten suurten kuormien vaikutus tuli näkyväksi
  • lämmityksen ja muun kulutuksen käyttäytymisestä kertyi todellista mittausdataa
  • käyttäjän manuaalisen työn tarve väheni jo osittain

Tärkeä havainto oli kuitenkin se, että optimointi ei ollut enää vain hinnan seuraamista. Mukaan tulivat samanaikaisesti teho, mukavuus, lämpö, aurinkosähkö ja käytettävyys.

Missä vanhan järjestelmän rajat tulivat vastaan?

Mittaus ei ollut kaikilta osin riittävän yhtenäistä

Kaikista kuormista ei ollut erillistä mittausta, eikä kaikkien laitteiden tila ollut samalla tavalla saatavilla. Tämä ei estänyt automaatiota, mutta se rajoitti sitä, kuinka luotettavasti kokonaisuutta pystyi mallintamaan.

Pilviriippuvuudet jäivät osaksi kokonaisuutta

Osa laitteiden tiedoista ja ohjauksista riippui valmistajien pilvipalveluista. Tässä vaiheessa niiden vikatiloja ei vielä käsitelty järjestelmällisesti samalla tavalla kuin myöhemmässä EnergyHubissa.

Logiikka hajautui vähitellen

Kun laitteilla oli omaa sisäistä logiikkaa ja Home Assistantiin tuli lisää automaatioita, kokonaisuuden käyttäytymisen ennustaminen vaikeutui.

Yksittäinen automaatio saattoi olla täysin järkevä, mutta sen vaikutus toiseen automaatioon ei aina ollut yhtä selvä.

Käyttäjä oli edelleen osa päivittäistä ohjausta

Hintojen, latauksen ja lämmityksen seuraamista tarvittiin edelleen enemmän kuin pidin pitkän aikavälin tavoitteena järkevänä.

Mitä ajattelin tässä vaiheessa tekeväni seuraavaksi?

Tämä kohta on tarkoituksella historiallinen. Se kuvaa sitä, miltä seuraava kehitysaskel näytti ennen uuden EnergyHubin rakentamista.

  1. Vahvempi kenttäkerros. Ajatuksena oli siirtää erityisesti tehonhallinnan kriittisempiä toimintoja pois yksittäisten Home Assistant -automaatioiden varasta. PLC tai vastaava paikallinen ratkaisu oli yksi mahdollinen suunta.
  2. Parempi mittaus. Suurten ja optimoinnin kannalta tärkeiden kuormien tilaa haluttiin nähdä tarkemmin.
  3. Selkeämpi vastuunjako. Ad hoc -automaatioiden sijasta järjestelmälle tarvittiin arkkitehtuuri, jossa mittaus, päätös ja fyysinen ohjaus erotetaan toisistaan.
  4. Vähemmän tarpeettomia pilviriippuvuuksia. Paikallisen ohjauksen osuutta haluttiin kasvattaa siellä, missä se parantaa toimintavarmuutta.
  5. Vähemmän käyttäjän jatkuvaa osallistumista. Tavoitteena oli, että järjestelmä hoitaa toistuvat päätökset ja käyttäjä määrittää lähinnä tavoitteet ja poikkeustilanteet.

Kaikki nämä ajatukset eivät toteutuneet myöhemmin täsmälleen siinä muodossa kuin tässä vaiheessa kuvittelin. Juuri se tekee tästä lähtötilanteesta kiinnostavan: myöhempi toteutus syntyi käytännön testien ja vikojen kautta, ei valmiin suunnitelman kopiona.

HEOMF-arvio silloin: taso 2–3

Tässä vaiheessa arvioin oman järjestelmäni suunnilleen HEOMF-tasolle 2–3.

  • mittaus oli jo melko hyvä, mutta ei kattava
  • automaatio toimi käytännössä
  • optimointi oli osittain dynaamista
  • järjestelmätason arkkitehtuuri oli vasta muodostumassa
  • käyttäjän osallistumista tarvittiin edelleen

Tämä arvio kannattaa säilyttää juuri tällaisena historiallisena vertailupisteenä. Myöhempi EnergyHub voidaan arvioida samoja periaatteita vasten ilman että tätä vanhaa tilannekuvaa kirjoitetaan jälkikäteen uusiksi.

Miksi tästä syntyi tarve oikealle EnergyHubille?

Vanha järjestelmä osoitti, että kotitalouden energiankäyttöä voidaan optimoida jo tavallisilla kotiautomaatiotyökaluilla. Samalla se osoitti rajan, jonka jälkeen yksittäisten sääntöjen lisääminen ei enää paranna kokonaisuutta samalla tavalla.

Suurin ongelma ei lopulta ollut yhden automaation puute. Ongelma oli se, että mittaus, päätöksenteko, laitekohtainen ohjaus, poikkeustilat ja käyttäjän tavoitteet tarvitsivat yhteisen rakenteen.

Tästä syntyi ajatus erillisestä EnergyHubista.

Tästä alkaa varsinainen Case: Oma talo

Tämä artikkeli päättää Optimoinnin arkkitehtuuri -sarjan kuvaamalla tilanteen juuri ennen uuden EnergyHubin rakentamista.

Seuraava vaihe dokumentoidaan omana käytännön sarjanaan: HEOMF Case: Oma talo – kohti oikeaa EnergyHubia.

Siinä lähtökohtana ei enää ole valmis arkkitehtuurimalli, vaan tämän vanhan järjestelmän todelliset ongelmat. Sarja seuraa uuden Lenovo-pohjaisen EnergyHubin rakentamista, päätöksiä, muutoksia, onnistumisia ja virheitä vaihe vaiheelta.

Optimoinnin arkkitehtuuri -sarjan pääsivulta löydät kaikki sarjan osat.